Arvio: Tumppi Varonen on kadunmakuisten laulujen uskottava tulkki – Problemsin uusi albumi peräänkuuluttaa vapautta

Arvio julkaistu Soundissa 9/2022.
Kirjoittanut: Pertti Ojala.

Arvio

Tumppi Varonen & Problems
Kaupunki
Stupido

Kaupunki ja sen kadut, valot ja ihmiset ovat inspiroineet Tumppi Varosta jo yli 40 vuoden ajan. Varosen ja Problems-yhtyeensä tuorein päivitys todistaa, että vaikka maailma ympärillä onkin monilta osin muuttunut, niin perusasiat pitävät pintansa. Vapautta kunnioittavalta Kaupunki-albumilta ei ymmärrettävästi tapaa nuoren Problemsin kiihkoa, mutta punk-juurilta kumpuava kadunmakuinen rock hoituu yhä varsin vakuuttavasti. Sapekkuutta löytyy odotetusti myös Tumppi Varosen kriittisistä teksteistä.

Tanakkariffinen Paalujuntta pureutuu nykypäivän kaupunkisuunnitteluun lasisine maisemineen. Mitä sinulla mä teen yllättää Tehosekoittimen tyylisesti rock-iskelmällisellä kertosäkeellään, ja Yläfemma on selkeä muistuma vanhoista punk-ajoista. Menetys ja katumus ovat läsnä akustisilla kitaroilla kevennetyllä balladilla Niin lähelle sut kadotin. Rottanaaman vihaisuus huipentuu biisin outroon, josta voi erottaa aikamme vaarallisimpien rottanaamojen, Putinin ja Trumpin äänet.

Rytmisesti muista raidoista poikkeava nimibiisi konkretisoi kaupungin vähemmän romanttista puolta. Ilman saasteiden alla ja remontoitavien katujen lomassa monen tavallisen kaupunkilaisen perjantai sujuu nollatessa ja perseillessä.

Lisää luettavaa