Iisalmelainen punkbändi Aivokuolleet aloitti uransa vuonna 2019 julkaistulla singlellä Lapset tarvii terapiaa. Koronavuosien aikana yhtye tiputteli kuultavaksi muitakin yksittäisiä kappaleita, mutta levyn julkaisemisella ei ollut kiire. On aina yhtä jännittävää päästä kuuntelemaan yhtyeiden debyyttialbumeita. Erityisesti, kun yhtye on tunnetusti kova live-esiintyjä.
Aivokuolleet yhdistelee musiikissaan punkia ja räppiä, mutta mukaan mahtuu myös muita vaikutteita. Levyn avaakin lyhyt spoken word -intro, ja lopulta neljänkymmenen minuutin mittainen albumi myös päättyy samoissa merkeissä. Kappaleiden tunnelma vaihtelee aina nopeatempoisesta ja raskaasta Viikingistä melankoliseen Miks sul ei oo koskaan helppoon.
Levyn kappaleiden sanoituksissa on käytetty niin taidokkaasti suomen kieltä, että kuka tahansa harrastelijarunoilija olisi kateellinen. Kappaleiden sanoitukset ovat hartaan pohtivia, vaikka tututkin teemat, kuten ryyppääminen ja kapitalismi, tulevat esiin.