Arvio: Vampire Weekendin Only God Was Above Us sisältää kasapäin kauniita melodioita

Arvio julkaistu Soundissa 4/2024.
Kirjoittanut: Pertti Ojala.

Arvio

Vampire Weekend
Only God Was Above Us
Columbia

Vampire Weekend (2008) on yhä yksi riemastuttavimmista ensialbumeista. Ezra Koenigin johtama kvartetti oli debyytillään leikkisä ja myönteisellä tavalla levoton. Newyorkilaisbändi tuntui koostavan biisejään lyhyistä melodianpätkistä ja vaihtelevista rytmeistä kuin palapeliä. Yllättävimpänä erityispiirteenä oli Vampire Weekendin hymyilyttävä tapa ujuttaa sovituksiinsa sekä kamarijousien barokkisuutta että kepeitä afrovaikutteita.
Viidennellä albumillaan virallinen Vampire Weekend on typistynyt trioksi, mutta bändin pop on yhä poikkeuksellisen idearikasta ja jännittävää. Laulunaiheistaan riippumatta Only God Was Above Us tuntuu huokuvan samaa positiivisuutta kuin Weezer ja The Lemon Twigs parhaimmillaan.
Ice Cream Piano sisältää heti albumin avauksena Vampire Weekendin kaksi puolta. Rauhallista kyynisyyspohdintaa seuraa äänekäs lopputykitys. Classicalin melodiakulku kiertää iloisen vastustamattomana ja vahvasti klassisvaikutteinen piano ja akustinen pystybasso ilakoivat Connectin lopulta lähes tivolisiin pyörteisiin. Prep-School Gangstersin kitarakuvio vihjaa vanhastaan tuttuihin afrosävyihin ennen kuin jouset viimein villiintyvät. Dub-efektit, jouset ja puhaltimet myötäilevät The Surferin laiskaa liukua hitailla aalloilla.
Gen-X Copsilla Vampire Weekend heittäytyy vauhdikkaisiin takaa-ajotunnelmaan. Afrokitarat ovat kohtuullisessa ristiriidassa Neuvostoliiton muinaisen virallisen median kaimaksi nimetyn Pravdan herättämien mielikuvien kanssa. Only God Was Above Usin pääteokseksi kohoaa vakaana ja kauniin haikeana etenevä Hope, joka kasaa ylleen painavaa sovituksellista kuormaa.
Only God Was Above Us on albumi, jolta löytyy kasapäin kauniita melodioita ja niin rytmistä kuin sovituksellistakin rikkautta. Vampire Weekend on kuin nuorallatanssija, joka lisää esityksensä vaikeusastetta pitämällä kaleidoskooppia silmillään. Ja jos popmusiikin yhteydessä olisi genrepoliittisesti luvallista ja korrektia puhua progesta, niin Vampire Weekend edustaisi lajityyppiä kunniakkaimmillaan.

Lisää luettavaa