Voisin lyödä vetoa, että Block of Flats voi lyödä itsensä läpi isosti. Tässä bändissä on kaikkea, mitä Radio Rock -aalloille kaivataan. Teräviä melodiakoukkuja ja kertsejä tykitellään vasemmalta ja oikealta kuin suoraan melodisen rockin oppikirjasta. Harmillisesti levy kuulostaa heti siltä, että sen on kuullut monta kertaa aiemmin.
Block of Flatsin rock on saattanut olla vielä demopajalla rohkeaa ja rajua, mutta jossain kohtaa bändi on koulutettu liiankin sisäsiistiksi. ”Ihan kiva” ei nimittäin ole varmastikaan se asia, johon yksikään rockbändi tähtää, ja Block of Flatsin kohdalla tarttuvinkin poprock kääntyy pikkuhiljaa tasapaksuksi, kun särmää ja vaaraa ei ole missään.
No Hope For The Hopelessin kappaleet eivät ole peräisin autotallista, vaan ennemmin kliinisestä leikkaussalista. Rock-skalpellikin voi olla paikoin terävä, ja tämä tulee selväksi Lake of Fears-, Dead Inside- ja Black Swan -singleillä, joista mikä tahansa voisi soida vaikka Euroviisuissakin ja kerätä muutamat pisteet rock-symppaajien kannattamana.
Sitten ollaankin sen kysymyksen äärellä, että löytyykö lopulta syitä laittaa No Hope For The Hopeless soimaan, kun tarttuvan poprockin nälkä iskee? Block of Flatsin epäonneksi tämä sama levy on tehty monesti vielä paljon paremmin.