ASTRID: Play Dead

Skotlantilainen Astrid on nimeään myöten raikas ja pirtsakka pop-tuttavuus. Nelikon juuret ulottuvat kauas metropolien humusta, pienen Isle Of Lewisin rauhaan. Tätä nykyä Astridin koti on Glasgow ja sumuisen kaupungin tunnelma välittyy myös yhtyeen toisen albumin albumin musiikkiin.
Kahden laulavan kitaristin William Campbellin ja Charles Clarkin laulujen varassa lepäävä kokonaisuus istuu täydellisesti siihen pop-ilmastoon, jota esimerkiksi Teenage Fanclub edustaa. Astridin käyttämät konstit ovat siis tutut ja taatut: 1960-lukulaisia melodioita, kaunista stemmalaulua ja äärimmäisen hyvin laadittuja kappaleita. Itse olen aika aseeton tämmöisen puuhan edessä, kunhan peruspalikat ovat kohdallaan. Astridilla ne ovat.
Ilmava ja aurinkoinen kokonaisuus tuo jotenkin ovelasti mieleen The Holliesin, vaikkei näiden skottien lähestymistapa poppiin olekaan erityisen retroa. Ehkäpä melodisten koukkujen runsaus, akustisten kitaroiden käyttö ja kaiken yllä leijuva kiltteys saavat ajatukset harhailemaan Alan Clarkin, Graham Nashin ja kumppaneiden suuntaan. Ainoa asia, mitä Astridista jään kaipaamaan on se sama seikka, joka 35 vuotta sitten erotti The Holliesit niistä kaikkein kovimmista. Pienellä hulluudella ja muutamalla rajojen yli pujahduksella silattuna Play Dead olisi lähempänä täydellisyyttä.
Pari kauneusvirhettä olisi tehnyt Astridin kauniista popista vielä kauniimpaa. Nykyisellä tasollaankin yhtye kykenee pelastamaan monen popparin päivän.