Kaucasin audioterroristien joukoissa HulluA:n nimellä seissyt Aztra julkaisee pehmeämmällä ja ystävällisemmällä tavalla pahaenteisen soolon. Onhan tässä toki positiivinen pohjavire, mutta silti…
Synteettinen, huoliteltu ja yleisesti vieraantunut äänimaisema. Kaikkea vanhoista Roland-lehmänkelloista videopelihaitsuihin ja -virveleihin. Orgaanisempaa kosketusta tarjoavat muutamassa biisissä Johannes Salomaan hienolla luuppitajulla soittamat puhaltimet. Tätä levyä on tehty pitkään ja rakkaudella.
Pysy hengissä on loistava. Hidas nyökytysbiitti, murisevia synia sekä uhkaava, lähes Dead Prez -tyylinen groove. Asan ärrättämä Tasohyppely on myös levyn huippuhetkiä. Erikoismaininnan ansaitsee instrumentaali On aika. Yhtään lyyrista tai musiikillista tyhjäkäyntivetoa ei levylle mahdu.
Omalla tavallaan tuntuu, että Aztra on tasan puolessa välissä janalla, jonka ääripäissä ovat Ceebrolistics ja Joku Roti -posse. Kuunnelkaa vaikka Se menee niin. Sana "elämä" kertsissä menee hienolla Lapin rytmillä. Samanlaista rentoutta, mutta tummemmalla ”tatsilla”.