Oasis-saagaa kunniallisesti jatkava Beady Eye otti jo esikoislevyllä (Different Gear, Still Speeding, 2011) itselleen reippaan setämäisen mission. Me soitamme vanhaa kunnon rokkia, kuten jo isämme aikanaan.
BE jatkaa luontevasti samalla ladulla Union Jackin väreissä rähisevää, perinteistä melodista voimasointuleiskauttelua whobeatlesstoneskinksweller-akselilla paiskoen. Epätrendikkyydessään Beady Eye kuulostaa suorastaan raikkaalta. Yllätyksetön ja sataprosenttisesti genreodotuksiin vastaava se on myös, mutta ehdottoman vakuuttavalla tavalla.
Jos näitä kappaleita tulkitsisi hieman laveammalla keinopaletilla siunattu laulaja, BE olisi itse asiassa aika kova klassinen brittirocklevy. Nyt yhden tempun Liamin suoranarina meinaa ajoittain käydä hermoille. Paikoitellen hyvinkin kuohkeiksi kasvavien kitaramyllytysten keskellä kevyesti ikävystyneen kuuloinen Gallagher tipahtaa monessa kohtaa operaation flegmaattisimmaksi renkaaksi.
Liam Gallagherin ammoinen cool ei ole pitkään aikaan tehnyt ikuisten Oasis-fanien supistuvan joukon ulkopuolella kehenkään mitään vaikutusta. Enää gallagheriys ei riitä, nyt pitäisi panna laulullisesti kaikki peliin. Sen komeasti soiva bändi ansaitsisi laulusolistiltaan.