Brittifolkissa on monia jättiläisiä, mutta Glasgow’ssa 1943 syntynyt Bert Jansch on eittämättä yksi vaikutusvaltaisimmista. Jos Jimmy Page, Paul Simon ja Donovan ylistivät laulaja-kitaristia jo 60-luvulla, niin viime aikoina kuoroon ovat yhtyneet Devendra Banhart ja Johnny Marr. Folk-habituksestaan huolimatta Janschin soitossa ja laulussa oli runsaasti myös blues/jazz-vaikutteita, joskus kantriakin. Nuo sävyt näyttelivät merkittävää osaa Pentanglessa.
Täysin instrumentaalinen, Englannin linnuille omistettu Avocet (1979) on viimeisin uudelleen masteroitu Jansch, jossa maestroa tukevat toinen mestari, uskollinen Danny Thompson, sekä viulua ja pianoa soittava Martin Jenkins, kantava voima 70-luvun psychfolk-bändi Dando Shaftissa.
Janschille tyypillisesti Avocet ei pysyttele yhdellä raiteella vaan kaartelee mielensä mukaan sinne tänne. Pianon saattama Lapwing soi kuin skandinaavinen virsi ja pohjoismaista pelimannimeininkiä on myös kierteisellä teemalla kepeästi pyörähtelevässä Ospreyssä. Bitternissä Janschin akustinen saa hienovaraista tukea wah-wah-kitaralta. Kittiwake on kuin brittiläistettyä John Faheytä. Viulun sävyttämässä Kingfisherissä jazzillinen ote kohtaa kamarimusiikin klassisuuden. Isännän pikkailu on kauttaaltaan suvereenia. Mietiskelevän harmonista kokonaisuutta voi parhaiten kuvata ajattomaksi.