Zakk Wylde sai taannoin lähtöpassit Ozzyn bändistä, eikä tästä johtuen tahti miehen oman Black Label Societyn kanssa ole ainakaan hidastunut. Order Of The Black on jo kahdeksas studioalbumi reiluun kymmeneen vuoteen, ja tyyli on pysynyt vuodesta toiseen jokseenkin samana.
Zakk Wylde käsittelee yhä kitaraa kuin se olisi lyömäsoitin ja miehen virtuoosimaista soittamista tullaan epäilemättä ihailemaan vuosikymmentenkin päästä. Brutaalit ja miehekkäät riffit ujuttavat itsensä jalan alle kuin varkain, ja myös laulupuolella alkuaikojen karjunta on vaihtunut korkeamman rekisterin melodiseen lauluun. Wylden tausta klassisessa musiikissa kuuluukin tällä albumilla erityisesti juuri laulusuorituksissa.
Vanhana The Beatles -fanina Wylde taitaa myös herkemmän musiikin salat. Heleät pianoballadit ovat olleet osa jokaista yhtyeen albumia, eikä Order Of The Black ole tässä suhteessa poikkeus. Wylden valtava soittokapasiteetti on valjastettu kappaleiden hyväksi ja levyt kuulostavat edelleen ennen kaikkea bändilevyiltä.
Order Of The Black ei periaatteessa esittele juuri mitään yllätyksellistä, mutta on jokaiselle riffipohjaisen musiikin ystävälle äärimmäisen viihdyttävää kuunneltavaa.
