Tuntuu kuin koko Kasperin orkesterista olisivat maittavimmat mehut valuneet pois. Kappaleet ovat enimmäkseen valjuja varjoja parhaiden päivien levollisista jatseista ja hedelmällisistä rytmileikeistä. On hyvin tyypillistä, että melodisen oivalluksen ja pop-sensibiliteetin tyrehtyessä sovituksia säädetään piirun verran valtavirtaan ja yleisrockimpaan suuntaan. Mutta minkäs teet, kun ikävystyttävien kappaleiden vuo ei yksinkertaisesti anna Bo Kasper Sundströmin sulavalle äänelle tunnetukea tai bändin pehmoiselle musisoinnille hohdokkaampaa svengiä.
Sliipatusta ja harmittomasta laulelmien paketista jäävät positiivisina värähdyksinä mieleen vain kakkoskappaleen En man du tyckte om kaihoisan kaunis kitarateema ja svenskiversion keskittyneen harras lopetuskappale Den enda som ser. Suomalaisia muistetaan vielä oman albumipainoksen ylimääräisellä bonus-versiolla Baddingin Paratiisista, jonka säveltarkkuudessa on toivomisen varaa. Vaikka kitara helisee nätisti, valuu tulkinta epämukavaksi täytehuhuiluksi. Ei siis ihme, että se jää lahden tämänpuoliseen kosiskeluosastoon yltämättä edes varsinaiselle albumille.