Sormia ei varsinaisesti syyhyttänyt, kun sain käsiini Bo Kaspers Orkesterin kymmenennen albumin. Pari ensimmäistä kuunteluakaan eivät herättäneet lievää mielihyvää kummempia tuntemuksia. Huolellisesti sävelletty, soitettu ja sovitettu musiikki asettuu suosiolla taustalle, ellei siltä vaadi enempää. Laulu ja sanoitukset sulautuvat instrumentiksi muiden joukkoon.
Kuvitellaan aamuöiset jatkot, puoli tusinaa hilpeää tai uupunutta ihmistä hämärässä olohuoneessa. Hiljaa soiva Du borde tycka om mig vangitsee juuri sen melodiseen melankoliaan taipuvaisen nuorukaisen huomion, jonka ihmissuhdeasiat eivät ole aivan toivotulla mallilla. Lähtiessään hän pyytää levyn lainaan bileiden emännältä. Kotikuuntelu lohduttaa – Hannu Hanhen sukulaisiksi haukutut ruotsalaisetkin potevat lemmensuruja, vieläpä murheessa marinoitujen jousten säestyksellä. Pianon helmeilystä voi kuitenkin päätellä, ettei alhoon jäädä asumaan. Kuka tietää mihin levyn palauttaminen johtaa?
Bo Kaspers Orkester tekee nykyisellään kypsää ja sydämellistä aikuisten poppia. Niin kuuluu ollakin, mutta silti kaipaan pikkuisen sitä viisitoista vuotta nuorempaa ja aavistuksen verran kurittomampaa orkesteria, jolla kävi hyvä flaksi flirttailussa 1950-luvun viileän jazzin ja 1970-luvun uhmakkaan soulin kanssa.