BONES: Bigger Than Jesus

Parhaimmat keksinnöt ovat usein yksinkertaisia. Ruotsalaisen Bonesin rasvaisessa ja miehisessä punk rockissa ei hienouksilla juhlita, mutta eipä vaan tule mieleen toista bändiä, joka näin tyylillä paikkaisi Social Distortionin kohtuuttoman pitkäksi venähtäneen tauon jättämää aukkoa melodisen, mutta karskin katupunkin sanansaattajana. Isoihin otsikoihin edustamallaan linjalla bändi ei pääse ainakaan seuraavaan kymmeneen vuoteen, mutta alan syvät rivit tietävät kyllä, ettei Bigger Than Jesusin tasoisia kiekkoja ihan taajaan ilmesty.

Yhtään heikkoa lenkkiä ei levylle mahdu, mutta kaksi siivua on ylitse muiden. Denialin ja Haten kaltaisista hittibiiseistä lahjattomampi kynäniekka olisi valmis myymään puolet suvustaan ja vaikka Bonesin tarkoitus ei ole haastaa kuulijaansa niinkään älyllisesti kuin emotionaalisesti, kiteyttävät nuo kaksi tunnetta ihmiselosta aika ison siivun. Ja mikä tärkeintä, biiseissä on tekijöidensä sielua mukana – viehättävästi nimetyn kitaristi-vokalisti Bonerin tulkinnassa on juuri tarvittavaa eläytymistä ja tuskaa, vaikkei miehen äänirekisteri kovin monipuolinen olekaan.

Vienosti rockabillyn kanssa flirttaileva albumi on leimallisesti maskuliininen levy, paikoitellen jopa provosoiva, mutta uhoamaan bändi ei sorru kuin virne suupielessään. Nämä kaverit eivät julkisesti herkistele, vaan rassaavat autojaan, notkuvat baareissa ja tatuointistudioilla ja haaveilevat matkasta Memphisiin ja muihin ihmemaihin. Mottona on se vanha tuttu: elämä ei välttämättä ole kovin kaksista, mutta paskaakos siitä valittamaan; ilo kannattaa ottaa irti sieltä mistä saa.

Kun Social Distortionin tuleva albumi ilmestyy tuskin vielä tänäkään syksynä ja Pistol Gripin hurja The Shots From The Kalico Rose näki päivänvalon alunperin jo viime vuoden puolella, on Bigger Than Jesus tällä hetkellä varteenotettavin ehdokas vuoden punk rock -albumiksi.