BONNIE PRINCE BILLY: Pond Scum

Arvio julkaistu Soundissa 3/2016.
Kirjoittanut: Asko Alanen.

Arvio

BONNIE PRINCE BILLY
Pond Scum
Domino

Will Oldhamin musiikin ”rehevöityneestä lammesta” on siivilöity John Peelin tuottamien BBC-sessioiden kooste noin kahdeksan vuoden aikana tehdyistä tallenteista. Niistä vanhin (I Was Drunk At The) Pulpit on Palace Brothers -kaudelta, Oldhamin debyyttilevyltä vuodelta 1993, johon ensimmäinen Peel-sessiokin ajoittuu. Tyyliltään se ei eroa Bonnie Prince Billyyn henkilöityneistä lauluista lainkaan.

Neljällä ensimmäisellä kappaleella David Heumann komppaa lämpimästi kitaralla ja taustalaululla, mutta muuten Bonnie Prince Billy tulkitsee laulunsa karun tunteikkaasti mies ja kitara -pohjalta. Etenkin soolosessioissa vallitsee ainutlaatuisen intiimi tunnelma, kun Oldhamin vahvan tunteikkaasti värisevä ja murtuva ääni vangitsee näkymättömät kuulijansa. Teemoiltaan poiminnat painottuvat sangen hengellisesti, ja tutuimmiksi tulleet kappaleet Death To Everyone sekä Prince-cover The Cross yllättävät erilaisilla sovituksillaan. Aiemmin julkaisematon Beezle ja niin ikään kätköön jäänyt The Idol On The Bar ovat ansainneet paikkansa valikoiman helminä.

Albumi kuuluu Oldhamin yhtenäisimpiin ja hartaimpiin kokonaisuuksiin. Levyn kompilaatioluonne ei heti kansilta näy, joten sessioiden tarkemmat tiedot olisi kernaasti saanut kirjata jotenkin mukaan.

Lisää luettavaa