BOSS HOG: Whiteout

Jon Spencerin ja ekshibitionistisen vaimonsa Cristina Martinezin sivuprojekti on oikeastaan jo kauan ollut kiintoisampi kuin Blues Explosionin itsetarkoitukselliseksi puutunut neo-blues. Pariskunnan ihan oikeiden biisien muotoon kirjoitettu groove on väkisin tarttuvaa sorttia. Sähäkimmin jännite on aistittavissa pariskunnan duetoimissa biiseissä (muun muassa Chocolate), kun Martinez kujertaa seksikkäästi ja Spencer mylvii kuin Sean Conneryn lailla lespaava soul-sonni. Se, että Boss Hogin ensimmäisellä pitkäsoitolla oli Ike & Tina Turner -cover I Idolize You ei varmaan ollut hetken päähänpisto. Asiasta tietämätön ei varmasti olisi osannut erottaa lainaa omista biiseistä, niin autenttisen sielukkaalta yhtye soundasi.
Tätä kakkoslevyä kutsuttiin tuottamaan The Cardigansinkin kanssa työskennellyt Tore Johansson, mikä on saanut monet vertailemaan Boss Hogia Nina Perssoniin ja kumppaneihin. Whiteoutia kuunnellessa ei tarvitse olla kovin perinpohjainen, kun huomaa yhtäläisyyden olevan vain modernin siloitellussa soundissa. Boss Hog on edelleen rockin muotoon kulmikkaasti ruhjottua soulia. Ja tällä soulilla ei ole mitään tekemistä samalla nimellä kutsutun ilmiön kanssa, jolla Whitney Houstonin kaltaiset taiteilijat rääkkäävät kuuloelimiämme. Esikoinen viehätti yllätyksellisyydellään ja rosoisuudellaan, mutta kyllä tämä uusi kiekkokin rokkaa. Aivan yhtä yltiöpäinen ja rohkea se ei ole, persoonallinen kylläkin. Pääparin takalinjoilla Hollis Queen pitää rennosti komppia kasassa ja Mark Boycen syntsistaan hakemat äänet ovat tarpeen tullen joko tyylikkään retroilevia tai pelkästään hupsuja.
Moni teistäkin olisi varmasti halunnut olla bändin ensikeikalla, jolla Martinez huhujen mukaan esiintyi ns. Eevan asussa. Whiteoutin kannessa typy poseeraa pelkissä alusvaatteissa. "You´re just a monkey in a magazine", hän laulaa Monkeylla. Tarkoittaakohan hän itseään?