BOZ SCAGGS: Payday

John Lennon sanoi aikoinaan Roy Buchananista, että hän on maailman paras tuntematon kitaristi. Ohiosta kotoisin olevaa William Royce "Boz" Scaggsia voisi taas nimittää maailman parhaaksi tuntemattomaksi valkoiseksi R&B-laulajaksi. Näin siitäkin huolimatta, että Scaggs on saanut jo 50-luvun lopulla alkaneen uransa aikana nauttia myös menestyksen makeaa mannaa. Vuonna 1976 ilmestynyt loistava Silk Degrees poiki muutamia isoja listahittejä kuten Lowdown ja Lido Shuffle ja Scaggsistä tuli stara.
Menestyksen siivittämänä Scaggs pysyi myyntitilastoissa 80-luvun alkuun saakka, mutta sen jälkeen hänen levynsä ovat jääneet todella vähälle huomiolle. Äänilevybisneksessä miestä pidetään kenties jo menneenä suuruutena, sillä kovin vähälle promootiolle ovat hänen viime aikaiset levynsä jääneet. Tästä uusimmastakin albumista todettiin EMI:n viikkokirjeessä, että se on Boz Scaggsin ensimmäinen levy yli seitsemään vuoteen. Vai niin. Mihinkäs unohtui vuonna 1997 ilmestynyt, Scaggsin uran ehdottomiin huippuihin kuuluva Come On Home?
Paydaylla Scaggs palaa R&B-, blues- ja soulklassikoiden nostalgisesta maailmasta takaisin omien sävellystensä pariin. Parhaimmillaan ne ovatkin todella laadukkaita, esimerkkeinä vaikkapa levyn letkeästi svengaava nimikappale sekä jännittävästi sovitettu Vanishing Point. Ikävä kyllä Scaggsin ennen niin terävä sävelkynä näyttää muutoin olevan tylsymään päin, sillä väliin mahtuu aivan liian monta mitäänsanomatonta sävellystä.
Mutta hieno ääni on toki tallella ja vaikkei tämä albumi olekaan Scaggsia ihan kaikkein parhaimmillaan, on se kuitenkin kovaa kamaa muihin alan miesten aikaansaannoksiin verrattuna. Yllättyisin jos Michael McDonald pystyisi tekemään näin hyvän levyn, ja joku Michael Bolton ei kykenisi tähän unissaankaan.