BRAD MEHLDAU TRIO: Where Do You Start

Arvio julkaistu Soundissa 10/2012.
Kirjoittanut: Pauli Kallio.

Arvio

BRAD MEHLDAU TRIO
Where Do You Start
Nonesuch

Pianotrio merkitsee jazzille samaa kuin kaksikitarainen kvartetti rockille. Bändejä tulee ja menee enemmän kuin kukaan ennättää kuunnella, mutta aina silloin tällöin esiin putkahtaa sellainen porukka, joka kiehauttaa vanhoista aineksista tuoreen sopan.

Bradford Mehldaun rock-yhteydet eivät jää tähän. Pianisti versioi yhtäläisellä antaumuksella niin rockin kuin jazzinkin parista tulevia kappaleita. Tällä kertaa uuden ilmeen saavat muun muassa Sufjan Stevensin Holland ja Nick Draken Time Has Told Me. Eniten kulmia kohauttaa Hey Joe. Levytettyjä versioita on luetteloitu liki 1700 kappaletta, mutta Mehldaun trion viileä muunnelma tuo ikivihreyteen yllättäviä sävyjä.

Nelikymppinen Mehldau mainitsee vaikuttajikseen lähinnä ikätovereitaan, eikä pelkästään kosketinveikkoja. Mutta kummastelen kovasti, jos ruotsalaisen Jan Johanssonin (1931-1968) levyt eivät kuulu hänen kotinsa kestokulutushyödykkeisiin. Niin samanhenkisiä ovat pianistien tyyni luonnonläheisyys ja itsekorostuksen puuttuminen.

Lisää luettavaa