BRIAN WILSON: That Lucky Old Sun

BRIAN WILSON
That Lucky Old Sun
Capitol

Kuvitelkaapa miltä ikääntynyt ja pyylevöitynyt Brian Wilson näyttäisi surffaamassa. Niin, tuskinpa siitä touhusta mitään tulisi. Yhtä kaukaa haetuilta ja epätodellisilta kuulostavat That Lucky Old Sunin tarinat Wilsonin ikuisista pakkomielteistä, aurinkoisesta Kaliforniasta ja surffaritytöistä. Konteksti on varmasti kirkkaana Wilsonin itsensä mielessä, mutta tässä päivässä tarinat kuulostavat auttamattoman nostalgisilta, ja aiheiden käsittelytavasta seuraava tahaton camp-henkisyys saa ne kuulostamaan disneymaiselta joulusadulta.

Levyn 18 kappaletta muodostavat sangen tutun oloisen ja kuuloisen (ikuisuus)teeman, jota jokainen laulu käsittelee omasta näkökulmastaan. Sävellyksellisesti kappaleet kierrättävät turhan usein simppeleitä akuankka-komppeja, ja niistä aistii vain hetkittäin Wilsonin ydinosaamisen. Palaset on nivottu toisiinsa runsaasti orkestroitujen, hienostuneiden välikkeiden ja puhelaulunarratiivien keinoin, joista viimeksi mainitut ovat kiusaannuttavaa kuultavaa. Todellisia helmiä levyltä ei löydy ja ainoastaan muutamaa kappaletta voi kuunnella myös erillisinä lauluina.

Ikään kuin siinä ei olisi pettymystä tarpeeksi, on levyn tuotanto sen varsinainen kompastuskivi: ystävälliset ja vaarattomat soundit tuovat mieleen lähinnä tavaratalomusiikin. Artisti ei ilmeisestikään kuule enää heinäsirkan sirinää, sillä niin turvallisesti ja tehottomasti kaikki on myös miksattu. Psykedeelisiksi tarkoitetut palat tuovat mieleen lähinnä seniilin vanhuksen horinat. Uskottava se on, että jokainen jumittuu jossain vaiheessa menneisyyteensä. Ja eihän siinä sinänsä ole mitään vikaa, mutta ikuista nuoruutta palvovassa rock-kulttuurissa se vain näyttäytyy säälittävämpänä kuin arkielämässä.

That Lucky Old Sun todistaa, että ikämies on yhä tolpillaan, mutta ei siitä herua kuin sympatiaa. Jos Wilsonin arkistoissa on yhä muutaman vuoden takaisen Smilen kaltaisia helmiä, kannattaisi hänen keskittyä niiden julki saattamiseen.