BRIAN WILSON: Pet Sounds Live

Beach Boysin vuonna 1966 julkaistu Pet Sounds oli sensaatio jo ilmestyessään. Monet aikakauden supertähdet menivät hiljaisiksi levyn kuultuaan. Sitten he alkoivat ylistää sitä. Sitten he alkoivat varastaa siltä ideoita.

Eikä Pet Soundsin taika ole hävinnyt mihinkään vuosikymmenien saatossa. Vuonna 1993 New Musical Expressin toimittajat valitsivat sen maailman parhaaksi albumiksi. Kaksi vuotta myöhemmin Mojo Magazinen kokoama, muusikoista, biisinikkareista ja tuottajista muodostunut raati valitsi levyn niin ikään kaikkien aikojen parhaaksi albumiksi. Lehden yleisöäänestyksessä se sijottui toiseksi. Ajan mittaan Pet Sounds on kasvanut suorastaan myyttisiin mittoihin, ja samalla on kasvanut myös ns. Pet Sounds -uskovaisten joukko. Muutama vuosi sitten ilmestyi neljän cd:n boxi, joka paksuine vihkoineen liittyi ainoastaan Pet Soundsiin. Introja, taustoja ilman laulua, erilaisia miksauksia, samoja lauluja stereona ja monona, acappella-versioita, God Only Knows saksofonisoololla, Sloop John B siten, että Carl Wilson laulaa ensimmäisen säkeistön… Koosteen kuunteleminen alusta loppuun vaatii jo tietynlaista hulluutta.

Mutta onko myös hulluksi neroksi sanottu Brian Wilson tullut viimein ihan oikeasti hulluksi? Pahalta näyttää, sillä vuosikymmenet julkisuutta ja varsinkin esiintymisiä karttanut mies on mennyt esittämään koko Pet Soundsin livenä ja – mikä vielä pahempaa – julkaissut sen vielä levynä. Sen perusteella konsertissa olleilla ihmisillä tuntuu olleen hauskaa, kun Wilson kuuluttaa biisin sanomalla "track number two!" Kaikki hurraaavat tietäessään, että alkamassa on huikaisevan kaunis You Still Believe In Me. Kauniita ovat toki muutkin laulut, ja äänitehostepuolella kuuluvat tutut koirien haukunnat, fillarin kellot ja ohikiitävät junat.

Tästä kaikesta on intohimoiselle Pet Sounds -diggarille (vaan ei uskovaiselle) aika vähän iloa, sillä originaalilevyllä ihastuttaneet jumalaiset laulusoundit loistavat poissaolollaan. Ja se on aika paha juttu. Enkelikuoroon siirtyneet Carl ja Dennis Wilson olivat ymmärettävästi estyneitä, mutta myös elossa olevat rantapojat on korvattu muilla miehillä. Pahinta kaikesta on kuitenkin, että Brian Wilsonin ääni ei ole läheskään entisellään. Varsinkin ylä-äänien kanssa hänellä on selviä vaikeuksia ja juuri niillähän on jonninmoinen merkitys Beach Boys -soundissa. Muutenkin tämän Kalifornian Sepi Kumpulaisen äänihuulet lepattavat kuin A-nelosen ruutupaperi pölynimurin putkessa ja sävelpuhtauskin on vähän sitä sun tätä.

Mitä tästä kaikesta opimme? Ainakin sen, että Brian Wilson ei osannut poistua juhlista niiden ollessa parhaimmillaan. Ja sen, ettei hän olekaan jumala, niin kuin Garry Trudeaun loistavassa Doonesbury-sarjakuvassa kerran lähes todistettiin. Hän onkin vain tavallinen kuolevainen ja tavalliset kuolevaiset tekevät joskus virheitä.