BUDDY & JULIE MILLER: Buddy & Julie Miller

Arvio julkaistu Soundissa 10/2001.
Kirjoittanut: Antti Marttinen.
Emmylou Harrisin taustalla loistaneen Spyboy-kokoonpanon ässäkitaristi on tehnyt lauluntekijävaimoineen hienon levyn. Parin äänet soivat komeasti yhteen, rouvan hieman lapsenomainen ääni saa herralta vastapainoksi tarvittavaa syvyyttä.

Arvio

BUDDY & JULIE MILLER
Buddy & Julie Miller
Hightone Records

Emmylou Harrisin taustalla loistaneen Spyboy-kokoonpanon ässäkitaristi on tehnyt lauluntekijävaimoineen hienon levyn. Parin äänet soivat komeasti yhteen, rouvan hieman lapsenomainen ääni saa herralta vastapainoksi tarvittavaa syvyyttä. Enimmäkseen Julie Millerin kirjoittama materiaali on ensiluokkaista ja myös mukaan valitut coverit muun muassa Richard Thompsonilta ja Bob Dylanilta istuvat ohjelmistoon erinomaisesti. Soundivelho Miller taikoo kitaroistaan jänniä ääniä, jotka ovat tärkeä osa levyn viehätystä.
Pariskunnan omissa käsissä pysynyt tuotanto on paikka paikoin hyvin daniellanoismaista (Buddy Miller tuotti myös Harrisin Lanois´n jälkeisen Spyboy-liven), kuten jykevässä The River´s Gonna Runissa, jossa basso-rummut-kitara -yhdistelmä saadaan kuulostamaan todella isolta. Samoja lääkkeitä sovelletaan tehokkaasti myös verkkaisesti kehittyvään Dirty Wateriin, joka kasvaa hypnoottisen groovensa myötä levyn suurteokseksi. Toisaalta pari taitaa myös pienimuotoisen herkistelyn; kaunis Forvever Has Come To An End nojaa pelkkään akustiseen kitaraan, Millerien ja raidalla vierailevan Emmylou Harrisin ääniin, eikä kuulija mitään muuta jää kaipaamaankaan. High school -verilöylyssä kuolleen tytön tarinan innoittama Rachel on yhtä aikaa koskettava ja äärimmäisen tarttuva. Millerien musiikki uhkuu voimaa, puhtautta ja kauneutta. Ei siis ihme, että lopputuloskin on reilusti keskitason yläpuolella. 

Lisää luettavaa