Busta Rhymesin auktoriteetti on ilmeinen ja välitön: useimmat lukijat lienevät tehneet tuttavuutta hänen korkeaoktaanisen, lähes eläimellisen tyylinsä kanssa. Se on kuulunut kirkkaasti toista vuosikymmentä kestäneen uran aikana, ensin Leaders Of The New Schoolin riveissä, sitten soolona, ikimuistoisilla remixeillä (muun muassa Craig Mackin Flava In Ya Ear) ja kameoilla (muun muassa A Tribe Called Questin Scenario) sekä vähemmän vaikuttavilla pitkäsoitoilla, joista The Coming -debyytti sekä When Disaster Strikes (1996 ja 1997) ansaitsevat tulla mainituiksi.
Bustan tuoreita töitä vaivaa suoranainen muodottomuus: The Big Bang on vailla selkeää rakennetta ja kaarta. Se poukkoilee, törmäilee ja kaatuilee siinä määrin, että kappaleiden vähäiset sisäiset jännitteet purkautuvat tahattomasti. Sitä kuunnellessa ei ihmetytä lainkaan, etteivät ihmiset viitsi enää ostaa albumeita.
Muun muassa Dr. Dren, Timbalandin, Sha Money XL:n ja Dillan tuottaman projektin suurin synti on anteeksiantamaton: Bustan juokseva mutta raskas flow sekä fantastinen lausunta eivät saa tilaa, jonka ne kiistatta ansaitsevat.
