En osaa sanoa, millainen mellakka Saksassa on käynnissä, mutta jos Caliban olisi brittibändi, sitä saatettaisiin nosttaa mediassa yhtä hartaasti kuin Bullet For My Valentinea tai Englantiin lähes adoptoituja jenkkiveitikoita Triviumia.
Calibanin metalcore ei liiku yhtä vaivattoman kirpeästi kuin Bulletin hybridi eikä soitosta välity aivan samanlainen hurmos kuin Triviumin thrashimmässä maailmassa, mutta varsin lähellä vaanitaan. Sanapari Killswitch Engage on myös syytä mainita tässä yhteydessä. Metalcoresta on väärin puhua uutena genrenä, koska varsinaisesti uutta ei tarjota, mutta metallin sivupolun räjähtämistä kuusikaistaiseksi valtaväyläksi on hieno seurata. Toistaiseksi ollaan koko ajan saamapuolella.
Caliban ruoskii tässä kilpakiihdytyksessä uransa viidennen albumin raivoon, jota ylläpidetään santapaperin karhean huudon ja emotionaalisen puhtaan laulun vuorottelulla, malttamattomina pauhaavilla riffeillä ja lanauksella, jolle irtonaisuus ja ilmavuus ei ole vierasta.
Jospa tuottaja Anders Fridénin oma bändi In Flames vielä jonain päivänä pääsisi näille energiatasoille.
