CAROLE KING & JAMES TAYLOR: Live At The Troubadour

Arvio julkaistu Soundissa 6/2010.
Kirjoittanut: Pertti Ojala.

Alkuperäisen laulaja-lauluntekijäbuumin supertähtiin lukeutuneet Carole King ja James Taylor keikkailivat 1970-luvun alussa yhdessä Los Angelesin Troubadour-klubilla samoihin aikoihin kun hittialbuminsa Tapestry (1971) ja Sweet Baby James (1970) myivät miljoonia.

Arvio

CAROLE KING & JAMES TAYLOR
Live At The Troubadour
Hear Music

Alkuperäisen laulaja-lauluntekijäbuumin supertähtiin lukeutuneet Carole King ja James Taylor keikkailivat 1970-luvun alussa yhdessä Los Angelesin Troubadour-klubilla samoihin aikoihin kun hittialbuminsa Tapestry (1971) ja Sweet Baby James (1970) myivät miljoonia. Kiitospäivänä vuonna 2007 kaksikko päätti juhlistaa Troubadourin 50-vuotista toimintaa palaamalla klubin estradille vanhan biisilistansa kera. Myös säestäjät olivat vanhat tutut eli kitaristi  Danny Kortchmar, basisti Leland Sklar ja rumpali Russell Kunkel.

Live At The Troubadourilla Kingin ja Taylorin leppoisa ja upeiden laulujen ansiosta äärimmäisen viihdyttävä illanvietto on kuultavissa sekä cd:nä että jutustelulla pidennettynä dvd:nä. Vaikka työnjako onkin mahdollisimman tasapuolinen, niin keikan vaikuttavimmat hetket kumpuavat Carole Kingin sävelmistä. Näistä valtaosa on odotetusti peräisin Tapestryltä. So Far Away, It’s Too Late ja rockimmat Smackwater Jack ja I Feel The Earth Move purevat kuin vuosikymmeniä sitten.

Jo ennen Carole Kingin soolouraa The Shirellesin ja The Driftersin hiteiksi kirjoitetut Will You Love Me Tomorrow ja Up On The Roof ovat kestäneet aikaa vielä pidempään. Eikä Troubadouriin paluusta voida selvitä ilman You’ve Got A Friendiä, joka on kasvanut klassikoksi sekä Kingin että Taylorin esittämänä.

Lisää luettavaa