CEE-LO GREEN: …Is The Soul Machine

Uskokaa pois: Cee-lo Green on juuri nyt painavampi puheenaihe kuin Andre 3000 ja Q-Tip yhteensä. Sikäli kun hip hop -vokalisteja tarkastellaan solisteina, Cee-lo on kenties monipuolisempi kuin kukaan muu ajankohtaisista aikalaisistaan, merkittävämpi kuin valjut neo-soul-maalarit.

Alkujaan suvereeni juurivokalisti esitteli ensisoolollaan (2001) rikkaan kirjon etelän tyylejä, jotka ovat toisella yrittämällä sulautuneet erottamattomaksi kudelmaksi. Cee-lo ei pakota melodiaa eikä keskity vaihtoehtoisesti vain staccatoon, vaan valaa yltäkylläisiä moniulotteisia sooloja rytmille kuin rytmille. Tietoisista valinnoista puhuminen olisi harhaanjohtavaa: tämä on lahjakkaan yksilön impulsiivista ilmaisua.

Aikuiset ihmiset, joiden korvat eivät kestä Pharrell Williamsin venyttelyä, valitsevat ammatissaan ensiluokkaisen Cee-lon kertosäkeisiinsä. Hänen harteilleen voi yhtä lailla jättää kirjoittamisen ja miksei tuottamisenkin, kun hän on siinäkin parempi, paljon parempi: Cee-lo tekee hyviä levyjä vahvoista nyansseista siinä missä Pharrell kumppaneineen irrallisia kappaleita.

…Is The Soul Machine on kauttaaltaan häikäisevän kirjava, poukkoileva ja sittenkin niin harmonisella tavalla sekava, että on vaikea uskoa kahdeksan tuottajan osallistuneen sen synnyttämiseen. Heidän joukossaan loistavat Timbaland, Organized Noize, Premierkin, mutta tähdet eivät varsinaisesti nouse nimettömien kollegoidensa yläpuolelle.

Tyylien karnevaalista ei saa liioittelemallakaan siivoa kokonaisuutta, ja Cee-lo antaa rönsyjen rehottaa reilusti, langat käsissään. Tänä vuonna tuskin tallennetaan toista pitkäsoittoa, joka juhlisi yhtä hillittömästi MC-virtuoositeettia ja soul-laulajaa.