Mikään tässä maailmassa ei ole ikuista. Tähdet syttyvät ja sammuvat ikuisen pimeyden äärissä, korkeimmatkin vuoret pyyhkiytyvät ajan hiekkaan, syvimmät valtameret haihtuvat joskus autiomaiksi ja jopa eurodance-yhtye Aqua lopettaa toimintansa. Asiasta kerrotaan yhtyeen Instagram-kanavalla julkaistussa päivityksessä.
”Monien upeiden vuosien jälkeen olemme päättäneet päättää Aquan uran livebändinä”, yhtye kirjoittaa tanskankielisessä viestissään ja jatkaa:
”Aqua on ollut valtavan suuri osa elämäämme, ja yhdessä olemme saaneet kokea enemmän kuin olisimme koskaan osanneet unelmoida. Olemme matkustaneet pitkin maailmaa moneen otteeseen, tavanneet lukemattomia upeita ihmisiä, laulaneet miljoonien katsojien kanssa ja jakaneet muistoja, jotka kulkevat mukanamme ikuisesti.”
”Tuntuu oikealta hetkeltä pysähtyä tähän, kun muistot ovat vahvoja ja rakkautemme musiikkia, historiaamme ja toisiamme kohtaan on pysynyt ehjänä.”
Lopuksi yhtye kiittää kannattajiaan kaikista yhteisistä vuosikymmenistä. Aqua perustettiin Kööpenhaminassa vuonna 1995, ja se julkaisi kaikkiaan kolme albumia. Yhtyeen viimeiseksi omaksi julkaisuksi jää vuonna 2021 ilmestynyt versio Lainahöyhenissä-musikaalin I Am What I Am -kappaleesta. Aquan viimeiseen jäsenistöön kuuluivat René Dif, Søren Rasted ja Lene Nystrøm, jotka kaikki olivat mukana orkesterin alkuajoista saakka.