CHAOSWEAVER: Enter The Realm Of The Doppelgänger

CHAOSWEAVER
Enter The Realm Of The Doppelgänger
Napalm Records

Kotimainen Chaosweaver on julistautunut elokuvamusiikin suureksi ystäväksi, ja sen kyllä kuulee yhtyeen uudelta albumilta. Kuulija tempaistaan mukaan kauhutarinaan, joka etenee vauhdikkaasti nyrjähdellen ja kiemurrellen, täysin esikuvilleen uskollisesti. Yhtyeen vihainen death- ja blackmetal on kauttaaltaan kosketinvetoista ja mahtipontista, ja ilmaisussa kuuluu sellaisten norjalaisklassikkojen kuten Acrturuksen, The Kovenantin ja Dimmu Borgirin vaikutus. Yhtyeen aggressiivisimmista pyrähdyksistä tulee mieleen puolestaan Cradle Of Filth, joten vaikuttajien vahvuudet on sisäistetty hyvin.

Chaosweaver on taitava muistelemaan menneitä, mutta ei kuitenkaan pysty tarjoamaan mitään uutta tai ennenkuulumatonta, vaan sortuu toistelemaan esikuviensa temppuja huomattavasti heikkolaatuisemmin. Muutamat tekniset seikat, kuten bassolinjojen epätarkkuus ja koskettimien riitely muiden instrumenttien kanssa vesittävät kuunteluelämystä, joten sovitustaitoa on vielä kehitettävä.

Enter The Realm Of The Doppel­gänger on vasta raakile, mutta yhtyeen musiikki on kehityskelpoista.