CLOUD NOTHINGS: Here And Nowhere Else

Arvio julkaistu Soundissa 2/2014.
Kirjoittanut: Antti Granlund.

Arvio

CLOUD NOTHINGS
Here And Nowhere Else
Carpark

Cloud Nothings on kasvanut miltei huomaamatta yhdeksi aikamme parhaista altsubändeistä. Ensimmäisten albumien melodisesti pörpöttävästä lofi-indiestä kohti ahdistuneempaa metelöintiä liikkunut kokoonpano iski kunnarin kaksi vuotta sitten ilmestyneellä Attack On Memory -levyllään, ja tuore Here And Nowhere Else jatkaa samalla laadukkaalla linjalla.

Yhtye hakee vaikutteensa 90-luvun grunge- ja vaihtoehtobändeiltä, perinteitä kunnioittaen mutta itsetarkoituksellista retroilua välttäen. Cloud Nothingsin kitarat rutisevat rujosti ja kovaäänisesti, rummut hakkaavat kuin elämä olisi siitä kiinni ja yhtye elämöi soundilla, jolla ei haeta valtavirtaradioiden hyväksyntää. Edelliseen albumiin verrattuna Here And Nowhere Else sisältää vähemmän hitaita, epätoivoisia paukutuksia ja enemmän monipolvisia sävellyksiä.

Yhtyeen nokkamies Dylan Baldi osaa kuulostaa huolta ja murhetta pursuavalta angstipesältä uskottavammin kuin juuri kukaan muu, ja vaikka hän onkin sanonut kirjoittaneensa levyn materiaalia onnellisimmissa tunnelmissa kuin aikaisemmin, tarjolla ei ole mitään aurinkokansan musiikkia. Biisinkirjoittajana Baldi on vahvempi kuin kenties koskaan, siitä upeimpana esimerkkinä levyn päättävä I’m Not Part Of Me.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa