Kun puhutaan yleisesti ottaen paskasta musiikista, tietyt nimet nousevat muita useammin esille. En aio tässä pureutua paskan musiikin käsitteeseen yhtään sen syvemmälle, mutta oletan, että kaikki muistavat Ruoskan. Koska paska musiikki ei kuitenkaan maailmasta lopu, Ruoskan faneille helsinkiläisen Cold Cold Groundin pitäisi olla varsinainen kultakaivos.
Cold Cold Groundia mainostetaan nimikkeellä “industrial-shockrock”, mutta siinä missä Alice Cooper oli shokkirockia 1970-luvulla ja Rammstein on sitä nyt, Cold Cold Groundissa huomio on onnistuneesti siirretty kitaristille puettuun pupunaamariin, jotta kukaan ei tajuaisi, ettei yhtyeessä oikeasti edes ole mitään shokeeraavaa. Puhumattakaan siitä, että jopa Rammstein on saavuttanut osan suosiostaan myös ihan musiikillisin avuin.
On harvinaista, että jo toisen kappaleen kohdalla toivoo, ettei kuulisi yhtyeestä enää koskaan. Pigs on ö-luokan Rammstein-pastissiksikin suorastaan julkea rimanalitus, ja viimeistään Salesman In Me -kappaleen historiallisen huonon kertosäkeen pärähtäessä soimaan sietokyky laulaja Hauptmann D:n narisevaa ääntä kohtaan valahtaa nollaan.
Tokihan paskankin musiikin kuuntelu on välillä ihan nautinnollista. Mitäköhän Voicelta tulee?
