COLD WAR KIDS: Loyalty To Loyalty

Arvio julkaistu Soundissa 11/2008.
Kirjoittanut: JARI JOKIRINNE.

Harvaa yhtyettä uskaltaa nykyään tituleerata ”omaperäiseksi”. Näin on varsinkin rockin ja popin maailmassa, jossa kaikki on jo tehty vähintään pariin kolmeen kertaan.

Arvio

COLD WAR KIDS
Loyalty To Loyalty
V2

Harvaa yhtyettä uskaltaa nykyään tituleerata ”omaperäiseksi”. Näin on varsinkin rockin ja popin maailmassa, jossa kaikki on jo tehty vähintään pariin kolmeen kertaan. Ja tämän päälle tulevat vielä kaikki post- ja retro-liitteiset aallot, jotka pyyhkäisevät palikat uusjakoon säännöllisin väliajoin. Tähän ajatukseen suhteutettuna tuntuu täysin mahdottomalta, että Cold War Kidsin kaltainen nimetön jenkki-indiebändi voisi löytää musiikilleen täysin koskemattoman reitin. Loyalty To Loyalty -levyä kuunnellessa tämä alkaa kuitenkin tuntua aivan mahdolliselta. Vaikka Cold War Kidsin yhteydessä voidaan ilmoille heitellä Jeff Buckleyn ja The Velvet Undergroundin kaltaisia nimiä, ei mikään vertailu tuota tyhjentävää vastausta.

Loyalty To Loyalty ei ole samalla tavalla iskevä teos kuin bändin Robbers & Cowards-esikoinen (2006), mutta mutkien takaa löytyy sitäkin enemmän tasoja, parhaimmillaan jopa sfäärejä. Kun näiden nyanssien taakse onnistuu itsensä saamaan, riittää nautintoja pitkäksi aikaa. Loyalty To Loyalty -levyllä on siis ilmeinen vaara ajautua liialliseen pilvenpössyttelyyn mieltyneiden opiskelijoiden kulttilevyksi, aivan sinne Pink Floydin Animalsin ja Th Flaming Lipsin Soft Bulletinin välimaastoon. Oman, oikeasti persoonallisen, äänen löytämisellä saattaa siis olla kauaskantoiset vaikutukset.

Lisää luettavaa