THE CRASH: Wildlife

THE CRASH
Wildlife
Evidence

The Crashista povattiin uutta suomalaista menestystarinaa ja olisikin hieno nähdä yhtyeen breikkaavan, koska turkulaistriolla riittää siihen lahjakkuutta. The Crashin ensimmäinen albumi Comfort Deluxe oli debyytiksi tyylikäs poplevy, joka ehkä jäi kuitenkin liian vähälle huomiolle.
The Crashin ongelma on aiemmin ollut yhtyeen lähes ilmiömäinen charmittomuus, joka on räikeässä ristiriidassa kappaleiden romanttisen draivin kanssa. The Crashin edellisestä Suomen keikasta alkaa olla aikaa, eivätkä mitkään Itävallan kiertueet pidä bändiä kuluttajan mielessä, jos uutta materiaalia ei tule.
Uusi levy Wildlife on edeltäjänsä tavoin kokoelma intohimoisia popbiisejä, mutta sen soundi on huomattavasti hiotumpi. Radikaalista irtiotosta ei kuitenkaan ole kyse ja Teemu Brunilan maneeri yliartikuloida englantia on edelleen lähellä sietämätöntä. Hänen nasaalilaulunsa toimi edellisellä levyllä parhaiten Prophecyn kaltaisissa rankemmissa biiseissä, jolloin se ei korostunut liikaa. Wildlifen pehmeämmässä tuotannossa laulu on jatkuvasti läsnä.
Wildlife alkaa kuten Comfort Deluxe – heti levyn alkuun on pakattu joukko hittiehdokkaita. Levyn aloitusbiisi Star on levyn selkeä radiohitti, joka on draivissaan samaa luokkaa Sugaredin kanssa. Ero on vain, että Starin soundit ja yhtyeen soitto ovat aivan eri liigassa ensimmäisen levyn kanssa. Jos Comfort Deluxe oli ykkösdivarissa, on Wildlife selvästi valioliigassa.
Levyn kolmas kappale Lauren Caught My Eye on levyn erikoisin, ja tavallaan toimivin kappale. Muodikkaaseen diskobiittiin tehty synapopkappale on melkein kuin vastine ensimmäisen levyn I Never Dance -biisille, tanssibiisi kitarabiisien joukossa.
Uusi levy on kokonaisuutena The Crashin askel kaupallisempaan suuntaan, joka tarkoittaa sitä, että heidän soundinsa on hioutunut. Se on tullut linjakkaammaksi ja yhtyeellä on selvästi aiempaa selkeämpi käsitys siitä, minkälaista kitarapoppia he haluavat tehdä. Jos Comfort Deluxella bändi liikkui vielä pitkälle Sueden ja Kentin dramaattisessa teiniangstissa, niin Wildlifella he ovat siirtyneet kohti aikuisempaa ja vähemmän ahdistunutta todellisuutta.
Toisinaan se kuulostaa hiukan vanhemmalta Cardigansilta, välillä hiukan uudelta ranskalaiselta softrockilta, mutta useimmiten se kuulostaa vain omalta itseltään.