The Crash avaa vuoden takaisen välitilinpäätöksen jälkeen urallaan uuden luvun. Ja tyylikkäästi avaakin. Bändin neljäs albumi Pony Ride on sen toistaiseksi kypsin ja kaikessa selkeydessäänkin kunnianhimoisin työ. The Crash on Egotripin tapaan malttanut kasvaa hitaasti mutta varmasti samalla, kun Teemu Brunila on hionut osaamistaan lauluntekijänä.
Pony Ridella The Crash syventää ilmaisuaan kevyestä kitarapopista ja 80-lukulaisten diskorytmien kanssa flirttailusta edellisen vuosikymmenen ja soulin suuntaan. Vaikka Stay-kappaleessa mainitaankin Duran Duran, niin sen hallitsemaan aikakauteen bändi ei onneksi levyään kytke.
Yksi Pony Riden yllättävistä piirteitä on hitaiden ja jousisovituksilla kaunistettujen biisien runsaus. Sähäkän sähköpianon vauhdittama nimiraita on kuitenkin Tamla Motownin tyyliin tanssittavaa lemmenkipeätä unelmointia. Samasta 60-luvun hittitehtaasta periytyvä beat liittää Reasons To Singin levyn nimiraidan sisarkappaleeksi – ja haave on käynyt toteen. Jo Selected Songs 1999-2005 -kokoelmalla mukana ollut Big Ass Love on The Crash -poppia funkeimmillaan Samuli Haajan basson sykkiessä syvälle selkäytimeen. Haajan basso ja rikkaat kosketinosuudet ovatkin merkittävä osa Pony Riden upeaksi työstettyä soundia.
Albumin hidasteluista Thorn In My Side tulee Big Ass Loven tapaan uudelleen. Samuli Jokisen piano korostaa Gracen arvokkuutta ja päätösraita These Daysin jouset ovat Teemu Brunilan sijasta Riku Niemen kirjoittamat. Mieluiten rakkaudesta laulavan Pony Riden sykähdyttävin hetki on sen soulein balladi Stalker, jolla Nicole Willisillä on Teemu Brunilan solistikumppanina huomattavasti suurempi rooli kuin albumin käynnistäneellä otsikkobiisillä.