THE CRASH: Comfort Deluxe

Turkulainen The Crash on ensimmäinen suomalainen ns. brittipop-yhtye, jonka saamisesta omaan talliinsa isot levy-yhtiöt suorastaan kilpailivat. Pelkästään se ei kuitenkaan osoita, että kyseessä on todella kova ja kansainvälinen uusi yhtye, sillä suomalaisten levy-yhtiöiden maineteoista ei taida vieläkään olla paljon kerrottavaa ulkomailla.

The Crashin esikoisalbumi Comfort Deluxe on melodisesti tasavahva, mutta ei mitenkään ällistyttävä albumi. Sävelmiä enemmän levyllä briljeeraavat sovitukset ja tapa toteuttaa rohkeitakin ideoita. Parhailta paloilta kuulostavatkin Sugared, Polar ja Take My Time eli juuri ne, joiden sovitukset iskevät suomalaisten levyjen luvattoman tylsiin ratkaisuihin tottuneita nenään kaikkein isoimmalla hanskalla. Tosin sävellyksiltäänkin vähäverisempiä Musea ja Prophecya lukuunottamatta muunkaan materiaalin esillepanossa ei ole moittimista.

On todella ihastuttavaa, että The Crashin musiikki ei ole suoraan verrattavissa minkään muun artistin tekemisiin. Analogisten syntetisaattoreiden lämmin surina, akustisen kitaran kirkkaat heläykset, pehmeät trumpettiarrit ja jopa ylimakeat jousisovitukset korostavat tunnelmaa vetämällä omat viivansa oikeisiin paikkoihin. Välillä levyn fiilis roikkuu niskassa märän pilvenlongan tavoin, välillä olo on kuin laiturinnokassa aurinkoa ottaessa. Aivan erityinen helmi The Crashin soundimaailmassa on yhtyeen biisintekijän ja laulaja-kitaristin Teemu Brunilan poikamainen, samanaikaisesti lohduton ja lohduttava ääni.

Vaikka The Crashin soundi on hyvin omintakeinen, niin Comfort Deluxelta jää kuitenkin kaipaamaan jonkinlaista spontaaniutta ja useimmille esikoisalbumeille ominaista innostusta. Vai onko The Crash niin viileä yhtye, että se on hypännyt suoraan toiseen tai kolmanteen kokopitkäänsä?