Cutdownin soittama metallinen hc on vaikea laji. Totuushan on, että suuri osa sen puitteissa tuotetusta säveltaiteesta kuulostaa aika samalta: introon parit unisono-iskut, sitten nopeata mättöä, jossain vaiheessa hitaampaan jyystöön perustuva breakdown ja sitten takaisin mättöön tai loppuun. Siinä ei ole mitään vikaa. Aika suuri osa maailman parhaasta musiikista, bluesista reggaeeseen ja heviin, on kaavamaista. Ja suurin osa progressiivisesta musiikista on sietämätöntä paskaa.
Kaavamaisessa musiikissa täytyy olla jokin inhimillisen ilmaisun kipinä, jotta se erottuu. Cutdownilla sellainen on. Yhtyeen riffit ovat parhaimmillaan niin tajuttoman hyviä: Never Again, Stand Up Wise Upin hidastelu, Drift Apartin intro ja breakdown, Turn The Tiden kertsi ja niin edelleen. Kyllähän näitä riittää.
Yllättävintä on se, että paperilla niinkin huonolta kuulostava idea kuin suomenkielisen räpin lisääminen englanninkieliselle hc-levylle toimii. Kaucasista tuttu Raipati vetää todella vakuuttavasti ja homma toimii kokonaisuuden kannalta.
28 minuuttia tällä energiatasolla tuntuu hengästyttävältä.