THE CYAN VELVET PROJECT: The Towers And The Blizzard

Arvio julkaistu Soundissa 03/2008.
Kirjoittanut: MARKO SÄYNEKOSKI.

Kun bändin mainostetaan yhdistävän omaperäisellä tavalla useita musiikkityylejä, hälytyskellot alkavat soida. Moinenhan tarkoittaa usein sitä, että bändiltä on linja hukassa pahan kerran. The Cyan Velvet Project osoitti jo monta vuotta sitten Demoefektissä, että yhtyeessä on potentiaalia.

Arvio

THE CYAN VELVET PROJECT
The Towers And The Blizzard
Poko

Kun bändin mainostetaan yhdistävän omaperäisellä tavalla useita musiikkityylejä, hälytyskellot alkavat soida. Moinenhan tarkoittaa usein sitä, että bändiltä on linja hukassa pahan kerran. The Cyan Velvet Project osoitti jo monta vuotta sitten Demoefektissä, että yhtyeessä on potentiaalia. Nyt niitä lupauksia olisi aika lunastella.

CVP:n vaikutteiden kirjo ei ole aivan niin laaja kuin voisi kuvitella. Bändi pystyy oivallisesti jäsentelemään teollisuusvivahteita gootahtaviin sävyihin siten, että yhdistelmästä syntyy kohtuullisen synkkä ja jämerä tunnelma. Yhtye on erityisen taitava koukuttamaan, sillä se jakelee nokkelia ja tarttuvia melodiapätkiä pitkin kappaleitaan kuitenkaan ryöstöviljelemättä valttikorttejaan. Biisit ovat parhaimmillaan tummasävyisissä tunnelmoinneissa, mutta astuminen rajummille linjoille on vielä hieman haparoivaa ja näennäisen oloista. CVP on kuitenkin enemmän rock kuin rankka.

Vaikka kappalemateriaali ei vielä ruoski tasalaatuisuudellaan eikä sekoita päätä erinomaisuudellaan, CVP:n tähtäin on jokseenkin kohdallaan. Bändistä alkaa kuoriutua demoni, johon mielellään törmää yön pimeinä tunteina laitakaupungin pahamaineisimmilla kujilla.

Lisää luettavaa