DARKSTAR: North

Arvio julkaistu Soundissa 11/2010.
Kirjoittanut: Timo Harjuniemi.

North-debyyttialbumillaan Darkstar lunastaa itselleen tyystin toisenlaisen paikan kuin mitä yhtyeelle raivattiin. Viime vuonna ilmestynyt Aidy’s Girl Is A Computer -single merkitsi jälleen yhtä uutta haaraumaa brittiläisen elektronisen musiikin faunaan, ja tuolloin Dark­star (eli Aiden Whalley ja James Young) ilmoitti missiokseen saada Mac-tietokoneensa laulamaan.

Arvio

DARKSTAR
North
Hyperdub

Tätä taustaa vasten Northin kielioppi yllättää, mutta oikeastaan perinnetietoisen ja jopa helposti sulavan syntikkapopin julkaiseminen passaa varsin hyvin Hyperdub-yhtiölle, joka on opittu tuntemaan kaavoja koettelevasta ja hypoteeseja rikkovasta habituksestaan. Niinpä muun muassa Burialia julkaissut levy-yhtiö panee tällä kertaa julki albumin, jonka ensimmäinen single on Human Leaguen singlen b-puolta versioiva Gold.

North on kokeellisen elektronisen musiikin ja suureelliseen melodraamaan taipuvan popeetoksen  vaivaton avoliitto. Laulajaksi värvätyn James Butteryn klassisen tunteikas ääni elää sulassa sovussa Whalleyn ja Youngin luoman, harsomaisen ohuen mutta lämpimästi ritisevän elektronisen äänimaailman kanssa. Darkstarin äänelliset ratkaisut tarjoavat tutkittavaa ja samoiltavaa pitkäksi aikaa, mutta ytimeltään North on poppia selväpiirteisimmillään.

Lisää luettavaa