THE DATSUNS: Smoke & Mirrors

Arvio julkaistu Soundissa 10/2006.
Kirjoittanut: Jari Jokirinne.
Uudesta-Seelannista tuleva The Datsuns nostettiin brittilehdistössä muutama vuosi sitten esille salaman lailla. Tätä seurasivat kansikuvajutut, järjettömät hehkutukset ja levy-yhtiöiden kilpajuoksu. Kaikki tapahtui ennen kuin yhtye oli julkaissut yhtäkään levyä. Vuonna 2002 julkaistu bändin nimeä kantanut debyytti menestyikin nosteen siivellä hyvin, mutta alamäki alkoi nopeasti. Kakkoslevy ei enää herättänyt suurta kiinnostusta ja nykypäivänä The Datsuns on useimpien mielestä mennyttä kalua.

Arvio

THE DATSUNS
Smoke & Mirrors
V2

Näin ajattelevien on syytä tarkistaa kantansa, sillä Smoke & Mirrors -levyllä yhtye on uransa parhaassa vedossa. Se on rankentanut ja juurevoittanut sointiaan parilla asteella ja tulos on kaikilta kanteilta tarkasteltuna toimiva. Bändin keulahahmon Dolfin kirkas ja poikamainen ääni varmasti jakaa yhä mieliä, mutta vuosien varrella siihenkin on tullut ripaus lisää syvyyttä. Vaikutuksen tekee kuitenkin ennen kaikkea miehen tapa heittäytyä täysillä bändin musiikin kannateltavaksi – hieman samaan tapaan kuin elävän yleisön edessä.

Smoke & Mirrors on hyvä muistutus siitä, että kerran unholaan painuneille yhtyeille tulee antaa toinenkin mahdollisuus. Lyhyttä, raakaa ja konstailematonta lähetystapaa voi siis suositella muillekin entisille lehdistön ihanneyhtyeille.

Lisää luettavaa