DAVE GAHAN & SOULSAVERS: Angels & Ghosts

Arvio julkaistu Soundissa 12/2015.
Kirjoittanut: Ari Väntänen.

Arvio

DAVE GAHAN & SOULSAVERS
Angels & Ghosts
Columbia

Angels & Ghosts on Soulsaversin ja Depeche Mode -laulaja Dave Gahanin toinen yhteinen albumi. The Light The Dead See -levyn (2012) seuraaja on tuotettu muistuttamaan luomuna soivaa kitarabändilevyä.

Angels & Ghosts on parhaimmillaan vähäeleisimmillään. Pianolle ja jousille sovitettu One Thing saa hiljentymään, samoin The Last Time. Twang-kitaroiden hyväilemissä You Owe Messä ja Don’t Cryssa on savunsinistä imua.

Angels & Ghosts ei ole yhtä vaivaannuttava kuin Gahanin muinaiset yritykset olla dekadentti nahkahousurokkari, mutta ei se vaikutustakaan tee. Sen haamut eivät ole tarpeeksi piinaavia eivätkä enkelit riittävän taivaallisia, eikä Gahanin ääni kuulosta kitarataustaa vasten yhtä tehokkaalta kuin pääyhtyeensä koleiden konetaustojen päällä. Joku dramaattisempi tulkitsija (kuten Nick Cave) saisi Temptedin ja All Of This And Nothingin kaltaisiin kelpo lauluihin tuntuvampaa tuskaa ja tulisuutta.

Muutamista koskettavista kohdista huolimatta Angels & Ghosts on valitettavan kädenlämpöistä popmusiikkia. Ei se täysin tylsä ole, mutta ei myöskään riittävän rosoinen jättääkseen pysyvän jäljen.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa