DEATHLIKE SILENCE: Saturday Night Evil

DEATHLIKE SILENCE
Saturday Night Evil
Spinefarm

They’ll Eat Usin alkumuotoilun päätteeksi voisi hyvin kuvitella Sebastian Bachin kiekaisevan “Ricky was a young boy!”, mutta ei biisi sentään 18 And Lifeksi käänny. Deathlike Silence esittää silti tummaan haudankaivajaimagoonsa nähden varsin kevyttä ja sovinnaista musiikkia jatkaen hyvin tarkkaan siitä, mihin ensimmäisellä levyllään päätyi. Eikä hirmuisen suurta remonttia voi tässä vaiheessa tehdäkään, sillä Six Feet Under The Ground -biisin kova radiosoitto on toisella levyllä tietenkin aikomus hyödyntää.

Herrat Catafalque ja Cerbeross rapsuttelevat kitaroistaan simppeleitä, mutta sitäkin rullaavampia komppeja ja varsinainen tuuletus tapahtuu sooloissa: levyllä on muutamia huomiota herättävän komeita ja melodisia vingutuksia, jotka tuovat parhaimmillaan mieleen Wolf Hoffmannin tempauksia. Muuten tällä ei ole Acceptin kanssa tekemistä, Ms Mayan kohtalokkaan oloinen laulu kuljettaa bändiä ennemmin goottisävyihin päin.

Raskaimmin ja kaihoisimmin soiva Who’s Gonna Bury Me on tämän levyn tarttuvinta osuutta. Koko levyn pituudella Saturday Night Evil pelottelee liiankin kaluttuna ja kalpeana, soolojen lisäksi kaipailisi muutakin yllätystä ja kiertotietä.