DEREK SHERINIAN: Inertia

Lyhytaikaiseksi jäänyt pesti Dream Theaterin riveissä on jättänyt lähtemättömän merkin kosketinsoittaja Derek Sherinianin tekosiin. Fuusiosävytteistä progeheviä työstävä Sherinian luottaa järjestyksessä kolmannella soololevyllään muusikkopiireistä tutuiksi tulleisiin virtuoosikitaristeihin (Steve Lukather ja Zakk Wylde) sekä pontevasti jyräävään rytmiryhmään (rumpali Simon Phillips ja basisti Tony Franklin).
Tällä kertaa musiikillinen painotus kuitenkin nojaa vahvemmin kahdenkymmenen vuoden takaisiin fuusiotunnelmiin. Sherinianin soitossa on kuultavissa vahva vaikutus Jan Hammerin miamivicettomilta ajoilta, joka puolestaan tuntuu innostavan Lukatheria kuulostamaan Hammerin soittokamulta, Jeff Beckiltä. Kun rumpujen takanakin istuu herra, joka jo aikoinaan musisoi Beck/ Hammer-kaksikon kanssa, ja biisilistalta löytyy muun muassa Goodbye Porkpie Hat (yksi Beckin bravuureja), ei yhdenmukaisuuksia voi kieltää. Sherinianin omat sävellykset tosin liikkuvat ehkä hieman ilkeämielisimmillä linjoilla kuin takavuosien fuusiokuninkaiden vastaavat tekeleet. Näin eritoten myös Wylden tarttuessa kitaraan, joskin silloin turhanpäiväiset hevitilumanöörit lisääntyvät tarpeettomasti. Esimerkkinä Edgar Winter Groupilta lainattu Frankenstein, joka täyteen ahdetussa suttuisuudessaan lähinnä ärsyttää.
Kun biisien sisältö on rajoittunut lähinnä loputtomaan sooloiluun huomaa toisinaan toivovansa kaiken turhan soittopröystäilyn jättämistä treenikämpälle. Ja onhan tälläkin levyllä toisinaan maltettu; akustisella pianolla jazzikkaasti alkava La Pera Loca osoittaa teknisesti ylikykeneväisten muusikkojen kykenevän muuhunkin kuin musiikilliseen isotteluun.