DILATED PEOPLES: The Platform

Arvio julkaistu Soundissa 07/2000.
Kirjoittanut: Jorma Jortikka.
Killah Priest on verranut itseään pelastavaan messiaaseen, joka lupaa viedä laumastaan eksyneet lampaat pyhään maahan. No, suuret sanat eivät ole ennenkään halkaisseet suuta rap-piireissä, mutta tällä kertaa niille löytyy enemmän katetta kuin luultavasti koskaan aikaisemmin.

Arvio

DILATED PEOPLES
The Platform
Capitol

Killah Priest on verranut itseään pelastavaan messiaaseen, joka lupaa viedä laumastaan eksyneet lampaat pyhään maahan. No, suuret sanat eivät ole ennenkään halkaisseet suuta rap-piireissä, mutta tällä kertaa niille löytyy enemmän katetta kuin luultavasti koskaan aikaisemmin. View From Masada on brooklynilaisen Wu-Tang-klaanilaisen toinen albumi, joka luottaa edelleen raamatun pyhän sanan ja katufilosofian yhdistelmään.
Killah Priestin etuna keskivertorappariin on se, että hänen tietoisuutensa maailmasta yltää grammahintaa ja uzin tehoa pidemmälle. Kaveri julistautuu hyvää sanomaa levittäväksi saarnamieheksi, mutta se ei haittaa, jos hän osaa rakentaa yhtä omaperäisiä lauluja kuin View From Masada -albumilla on. Parhaiten hän onnistuu lauluissa Maccabean Revolt, jossa ohjelmoituja rytmejä makeuttavat viihdeviulut, Whut Part Of The Game?, jota kannustaa niukka, mutta tehokas akustisen kitaran rytmiriffi, ja I'm With That, jonka harvinaisen rullaava basso juoksuttaa laulua määrätietoisesti. Äskeisen listan viimeinen laulu on rappia, mutta se rockaa! Varsinaisia heikkoja lenkkejä Killah Priestin albumilta ei ole
Los Angelesin rap-scene on tuottanut jatkuvasti kiinnostavia ja rapin historiaan jälkensä jättäneitä ryhmiä. Uusinta sukupolvea edustaa Dilated Peoples, jolle on povattu hyviä mahdollisuuksia ponnistaa kotikulmia kauemmaksi. The Platform on siihen ainakin kohtuullinen jalusta. Trion albumi kertoo, että Evidence ja Iriscience ovat sujuvia sanankäyttäjiä ja osaavat vaativan pikariimittelynkin, ja että DJ Babu on melkoinen kuningas dekkien kanssa. Scratcheja riittää lähes jokaiseen lauluun.
Dilated Peoples tekee tasaista jälkeä, mutta vierailijoiden kanssa se tuntuu onnistuvan vielä paremmin. No Retreat nojaa tukevaan rytmiin ja B Realin avustamiin rap-osuuksiin. Tha Alkaholiks puolestaan featuroi mahtibasson potkimassa Right Onissa. Lihavaa bassoahan on oikeastaan tarjolla läpi albumin. Hilpeimmät hetket irtoavat kuitenkin laulujen nokkelista rytmisampleista, sillä Dilated Peoples muuttaa biiteiksi tuuban törähdykset, puhelimen pirinän ja vaikkapa epävireisen pianon. 

Lisää luettavaa