Fullsteamin tuoretta verta edustava helsinkiläisnelikko listaa osuvasti vaikuttajikseen At The Drive-Inin ja Fugazin kaltaisia nimiä. Eli tiivistetysti Downstairsin voisi sanoa liikkuvan jossain tinkimättömän hardcoren ja melodisemman indierockin välimaastossa. Ainakin vielä yhtye luottaa ilmaisussaan pääosin tuohon rankempaan puoleen, mutta kuten mainiosta Peephole City -singlestä voi aavistella, kykyjä myös toisen tyyppiseen ilmaisuun löytyy. Toivottavasti tälle linjalle painottunutta Downstairsia kuulemme jatkossa yhä enenevissä määrin.
Tuotantonsa puolesta Oh Father on silkkaa herkkua. Bändin kiistämätön dynaamisuus on saatu hyvin narulle ja kappaleiden sovitukset on selvästi ruuvattu treenikämpällä timmiin kuntoon. Turhat häröilyt loistavat poissaolollaan ja ainoa muotista selvemmin poikkeava kappale on levyn päättävä There’s A Barrel, There’s A Flood. Säännöllisesti vastaan tulevat suvantokohdat tuovat levylle tarpeellisia hengähdyskohtia, sillä kokonaisuutena Oh Father on peruspopparille kuitenkin varsin raskaasti nieltävä paketti.
Downstairs lienee tällä hetkellä samanlaisessa risteyskohdassa kuin Disco Ensemble muutama vuosi sitten. Mielenkiintoisinta onkin nähdä, lähteekö Downstairs tulevaisuudessa seuraamaan tallikaverinsa jälkiä vai pysyykö se marginaalisemmalla linjalla. Jos Peephole Citysta voi jotain päätellä, saattaisi yhtye saada pienillä myönnytyksillä melodisuuden suuntaan kovaakin jälkeä aikaan.