Dream Theater on saavuttanut progeheavyssä jo kaiken, mutta silti veteraanit haastavat itsensä yhä uudelleen. Yhtyeen edellisestä teemalevystä (Metropolis Pt. 2: Scenes From A Memory) on kulunut 15 vuotta ja niillä samoilla musiikillisilla linjoilla liikkuu myös uusi eepos.
The Astonishingin säveltäneillä kitaristi John Petruccilla ja synisti Jordan Rudessilla on ollut käytössään klassinen orkesteri ja kuoro, ja sävellys- ja sovitusapuna säveltäjä David Campbell. The Astonishing on yhtäältä Avantasioiden ja Queensrÿchen Operation: Mindcrimen ja toisaalta Game Of Thronesin ja Nälkäpelin sukuinen, 130 minuuttia kellottava täysiverinen scifi-rock-ooppera, jonka juoni on tarpeeksi vahva kantaakseen teemalevyn sijasta vaikkapa elokuvan tai musikaalinkin. Biisit on sävelletty tukemaan juonenkuljetusta, draamankäänteitä ja henkilöhahmoja. Juoni sijoittuu tulevaisuuden dystopiseen yhteiskuntaan, jossa orgaaninen musiikki on pannassa, sallitusta äänitapetista vastaa tekoäly Noise Machines ja ihmisten kuuliaisuutta valvovat Nomacs-robotit. Vallankumouksellisia voimia oikean musiikin ja inhimillisen ilmaisunvapauden puolesta edustaa kapinallisjoukko Ravenskill Militia.
Draamassa piisaa käänteitä ja tarinan päätös on odottamisen arvoinen.
Usein bändin heikoksi lenkiksi soimattu solisti James LaBrie tekee elämänsä työn esittäessään rock-oopperan kaikkien henkilöhahmojen roolit. Siinä sivussa tulee esitellyksi miehen lauluäänen koko sävykartta. Vaikka progerockista onkin kyse, kappaleita ei ole onneksi tukittu instrumenttitaituroinnilla, vaan levyn voima on sen yhtenäisyydessä ja sykähdyttävän kauniissa, elämänmyönteisissä melodioissa. Soittotaito tulee kimuranteissa biiseissä selväksi, mutta iso otos biiseistä operoi aivan muilla vahvuusalueilla. Orkesterikaan ei vie fokusta melodioista eikä tuki soundimaailmaa.
Pitkäaikaisille faneille The Astonishingia voisi kuvata kehottamalla kuvittelemaan parituntinen scifi-leffa, jonka scoren joka toinen kappale on joko kaunis kuin Through Her Eyes tai pakahduttava kuin The Spirit Carries On. Draamassa piisaa käänteitä ja tarinan päätös on odottamisen arvoinen. Lopulta 130 minuuttia ei ole edes tarpeeksi: The Astonishingin haluaa sydän läikehtien laittaa heti uudestaan soimaan. Se on niitä ani harvoja levyjä, joista nauttimiseen pitäisi ottaa vapaapäivä. Se lunastaa nimensä täydellisesti ja on ilman muuta parasta Dream Theateria sitten vuoden 2000. Ehkä parasta ikinä.
