Mihinkäs pantteri pilkuistaan pääsisi, totesi Dream Theater ja teki taas levyn, jonka palikat ovat kovin tutut. Ympäripyöreästi nimetty A View From The Top Of The World on yhtyeen viidestoista albumi, mutta mihinkään ei tunnuta pääsevän. Kappaleet ovat edelleen massiivisia, juoksutukset teknisiä ja kansikuvat Hugh Symen taiteilemia. Kysymys onkin, onko tämä hyvä vai huono asia.
Vannoutuneille faneille albumi on varmasti mukavaa ajanvietettä. Etenkin 20-minuuttinen nimikkokappale tarjoilee juuri sitä musiikillista matonvetämistä, mitä yhtyeeltä on opittu odottamaan. Mutta muille musiikinkuluttajille tämä levy ei merkitse yhtään mitään.
Dream Theaterin aikoinaan itselleen raivaama ura on ihailtava, mutta vuodet ovat tehneet tehtävänsä. Urasta tuli kolo, jossa yhtye nyt pyörii päämäärättömästi. Tulee mieleen samassa pubivisassa vuodesta toiseen pyörivä parta, joka kahdesti viikossa raapustaa oikeat vastaukset lappuun. Tyylipuhtaasta suorituksesta on tullut ikävystyttävä näytös, jonka muut toivoisivat jo päättyvän.
Relevanttina pysyminen ei vaadi muutosta. Mutta itsensä ylittämistä se vaatii – tai ainakin sen yrittämistä.
