THE DUPLO!: We Love Duplo!

Arvio julkaistu Soundissa 09/1999.
Kirjoittanut: Taru Torikka.
Vantaan Hurriganesiksi, Suomen Stonesiksi ja vaikka miksi tituleerattu Duplo!

Arvio

THE DUPLO!
We Love Duplo!
Stupido

Vantaan Hurriganesiksi, Suomen Stonesiksi ja vaikka miksi tituleerattu Duplo! osoittaa ensimmäisellä pitkällä levyllään olevansa muutakin kuin kaatuilevan kitaristi-laulajan, useimmiten mukana olevan hassun urkurin, hullaantuvan rumpalin ja aika hyvännäköisen basistin performanssi-ilmiö, joka soittaa keikallisen Springsteenin Streets Of Philadelphiaa, jos siltä sattuu tuntumaan.
Parhaat jutut yleensä tehdään sotkemalla entisiä parhaita juttuja keskenään, kukaan muu ei vain sekoita pakkaansa ja valitse sen kortteja kuten Duplo!. Levyä kuunnellessa voi huvitella keksimällä mahdollisimman erilaisia yhtyeitä, sellaisia kuin The Who ja Kraftwerk, Sugarhill Gang ja Kiss, James Brown ja Sigue Sigue Sputnik, joiden yhteenpuristamisen tuloksena voisi ehkä saada tulokseksi jotain Duplolta vaikuttavaa. "Normaalissa" Duplo! -kappaleessa on joku yksinkertainen laulukoukku, joka tehdään tietokoneen kuuloiseksi, toistellaan tolkuttomuuksiin saakka, päällystetään kummallisilla ja hassuilla kosketinäänillä ja sämpleillä, samalla kun rytmiryhmä tykyttää mieletöntä meininkiään.
Parasta Duplossa on, että se ei alennu vitsiksi, edes surumielisessä vallankumouslaulussaan Summer of ´99. Helsinki Damnation on loistava ohjelmanjulistus, Rocket Girlissä ja Come On Love Messa meno on muuten vain mahtava. Levyn huipennus on seitsemän ja puolen minuutin My Massage. Siinä on sireeni ja kaikkea.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa