DWIGHT YOAKAM: 3 Pears

DWIGHT YOAKAM
3 Pears
Warner Bros

Kun Dwight Yoakam debytoi reilu neljännesvuosisata sitten korskeasti nimetyllä Guitars, Cadillacs, Etc, Etc -albumillaan, latasi hän aneemiseen country & western -musiikkiin kerralla aimo annoksen tuoretta energiaa. Vaikutteensa Dwight oli hakenut 1950-luvun juurevilta honky tonk -miehiltä, sellaisilta kuin Buck Owens, Merle Haggard ja Johnny Horton.
Sittemmin Dwight Yoakam on luonut varsin menestyksekkään uran elokuva-alalla; hän esiintyy erityisen vakuuttavasti punaniska-pahisten rooleissa. 3 Pears merkitsee miehen paluuta musiikkibisnekseen peräti seitsemän vuoden tauon jälkeen.

Mikään ei oikeastaan ole muuttunut. Dwight Yoakamin helposti tunnistettava, vaivattomasti ylärekisterissä liikkuva lauluääni on entisellään ja albumin kokonaissointi tulee varsin lähelle 1970-luvun countryrockin valtavirtaa. The Flying Burrito Brothers tulee ihan etsimättä mieleen.

Albumille on tällä kertaa tiensä löytänyt vain yksi cover eli railakas tulkinta kymmenien levyttämästä Dim Lights, Thick Smokesta. Muut ovat Dwight Yoakamin omia lauluja, ja melkoiseksi romantikoksi tämä 56-vuotias mies osoittautuu. Kunnon kantrimiehenä hän laulaa rakkaudesta ja yksinäisyydestä.