Iso-Britannian media vaikuttaa liikuttavan yksimieliseltä – melkein kaikki veikkaavat skotlantilaista Emeli Sandéta yhdeksi vuoden 2012 tärkeimmistä tulokkaista. Tähän mennessä neito on näyttäytynyt singlelistan yläpäässä yhteistöillä Chipmunkin, Wileyn ja Professor Greenin kanssa. Omista siivuista vetävä Heaven ylsi listan kakkoseksi, mutta jopa albumiraitana korkeintaan välttävä Daddy meni pahasti ohi.
Nuorta Emeliä on markkinoitu ensisijaisesti lauluntekijänä. Se ei välity hänen varsinaisena fortenaan. Funky Drummer -samplen ansiosta päivitetyltä Unfinished Sympathylta maistuva Heaven seisoo päätä pidempänä tässä joukossa. Kolmanneksi singleksi valittu Next To Me pärjää pirun hienosti kertosäkeeseen asti, mutta lopullista räjähdystä ei tule.
Ensimmäisen singlen, raflaavan ulkonäön ja satunnaisten haastattelujen perusteella Emeli Sandé vaikutti mielenkiintoiselta tyypiltä. Neljäntoista laulun Our Version Of Events -albumin kuulemisen jälkeen
en ole yhtä innoissani. Persoonallinen vaikutelma on pelkkää pintaa. Emelin muovaama soulin, r&b:n ja hiphopin hybridi ei tempoile villisti raja-aitoja pirstoen, vaan tyytyy tyypilliseen radiosoundiin.
“Jotain muuta” odottaneille ongelmia tulee vastaan oikeastaan joka alueella. Liian pitkän levyn kappaleet eivät ole mitenkään poikkeuksellisia ja ne on toteutettu häkellyttävän turvallisesti. Emeli laulaa hyvin, mutta pikemminkin ihan kivasti kuin ainutkertaisesti. Hänen esityksistään ei välity hulluus eikä heittäytyminen. Rakkauslaulut eivät tunnu elämän
ja kuoleman asioilta.
Eniten Emeli Sandén debyytti yllättää sovinnaisuudellaan. Hieno Heaven ja hassu tukka lupasivat aivan liikaa.
