EMMA POLLOCK: Watch The Fireworks

Arvio julkaistu Soundissa 11/2007.
Kirjoittanut: Jari Jokirinne.

Kun skottilainen The Delgados tuli tiensä päähän vuonna 2005, oli selvää, että yhtyeen molemmat voimahahmot tulevat jatkamaan sooloartisteina. Alun Woodwardin suunnalla on pitkään ollut hiljaista, mutta Emma Pollock on onnistunut saamaan oman debyyttinsä valmiiksi.

Arvio

EMMA POLLOCK
Watch The Fireworks
4AD

Kun skottilainen The Delgados tuli tiensä päähän vuonna 2005, oli selvää, että yhtyeen molemmat voimahahmot tulevat jatkamaan sooloartisteina. Alun Woodwardin suunnalla on pitkään ollut hiljaista, mutta Emma Pollock on onnistunut saamaan oman debyyttinsä valmiiksi. Suurena apuna Emmalla on toki ollut The Delgadosistakin tuttu aviomies Paul Savage, joka on soittopuolen lisäksi yhdessä maineikkaan Victor Van Vugtin kanssa vastuussa levyn tuotannosta.

Koska olen aina noteeraannut The Delgadosin enemmän Woodwardin kuin Pollockin bändiksi, en asettanut odotuksiani Watch The Fireworksia kohtaan kovinkaan korkealle. Hämmästyksekseni Pollock on vastannut huutoon juuria myöten, sillä neidon debyytistä joutuu heikkoja kohtia hakemaan puoliväkisin. Levy sisältää yksinkertaisen hienoja lauluja, joiden toteutustapa huokuu paitsi itsevarmuutta myös halua jättää Pollockin puhuttelevalle äänelle tarpeeksi tilaa.

Emma Pollockin soolo-uran upeasti avaava teos on juuri sitä klassista popmusiikkia, jota The Delgados hyvästä yrityksestä huolimatta ei ikinä oikein onnistunut saamaan purkkiin.

Lisää luettavaa