ENDSTAND: Burning Bridges

Vaikka musiikki olisi kuinka aggressiivista ja raskasta, se hymyilyttää ollessaan kyllin hyvää. Burning Bridgesin kuuntelee hymy korvissa alusta loppuun, niin mahtavalta se kuulostaa – ja tuntuu. Endstand on muuttunut raskaammaksi julkaisu julkaisulta ja nyt Jannen huudossa ei ole enää melodiaa nimeksikään. Sanoituksista ei kannata yrittääkään saada selkoa, sillä sanat asshole ja heart kuulostavat täsmälleen samalta.

Hyvä niin, sillä nyt jäljelle on jäänyt se tärkein eli tunne, jonka Janne tunkee huudollaan luihin ja ytimiin. Samalla kun ilmaisu on rankentunut, on siihen tullut myös lisää sävyjä. Useissa biiseissä on rauhallisempia kohtia ja hardcorepunkiksi lähes progemaisia osia. Ja kuten ennenkin, Endstand muistaa viljellä hiveleviä kitaramelodioita kovimmankin paahdon sekaan.

Mitä muutakaan kuin täydet pisteet ansaitsee levy, jolla ei ole yhtään biisiä, tai edes hetkeä, joka ei toimisi täysillä. Levyyn jää pahasti koukkuun, eikä teho laimene kymmenienkään kuuntelujen myötä. Jos esimerkiksi Better Let Gon intron jälkeen alkava huuto ei saa sinua vakuuttumaan, tämä ei ehkä ole sinua varten, mutta kehoittaisin kuitenkin kokeilemaan.

Endstand raivoaa puolestasi ja tekee sen tyhjentävän vakuuttavasti. Viiden pisteen katharsis.