Liekö Endstand yksi vanhimpia melodista hc:tä soittavia orkestereita Euroopassa? Bändi juhlistaa kymmenettä vuottaan julkaisemalla uuden levyn.
The Time Is Now -levy ponkaisee portista kuin säkillinen vesikauhuisia vinttikoiria eikä hellitä yli puoleen tuntiin. Riffejä vyörytetään kuuntelijan niskaan suorastaan hengästyttävällä tahdillla ja bändistä kuuluu 500 soitettua keikkaa joka käänteessä. Varsinkin rumpali on murhaava Hiljaiset hetket, kuten Counting The Daysin intro, toimivat tarpeellisina hengähdystaukoina. Itse toivoisin myös laulajan hellittävän välillä. Käytetty tyyli kuuluu tietysti erottamattomasti tähän musiikin lajiin ja siitä poikkeaminen voi sysätä orkesterin emocoren itkulla rasvatulle ja alas villaisten pullovereiden laaksoon viettävälle rampille, mutta silti. Tässä tapauksessa toivoisin myös hiukan enemmän sävyjä.
Jollekin tuuman verran punk-uskottavammalle jannulle tämä olisi helposti neljän tähden levy. Ei tästä mitään oikeasti järkevää moitittavaa löydä, paitsi nuo edellämainitut, jotka todistavat, että sitä alkaa pikkuhiljaa tulla vanhaksi.