ENDSTAND: Never Fall Into Silence

ENDSTAND
Never Fall Into Silence
Day After

Niin paljon kuin Endstandia onkin aina arvostanut, sen pikkulevyistä intoillut ja energisiin keikkoihin tempautunut mukaan, on ollut tunne, että yhtye pystyy vieläkin parempaan. Enää ei tarvitse jossitella: toinen kokopitkä Never Fall Into Silence on se Endstandin ensimmäinen todellinen täysosuma. Ensimmäistä kertaa vähitellen yhtyeen soundiin tarttunut melodisuus on täydellisessä harmoniassa alkuajoista tutun tarkan runttauksen kanssa. Ja nyt pääosassa ovat nimenomaan biisit – ei määrittelemätön köntti purettavaa raivoa. Kakkoskitaristin mukaan palkkaaminen on luonut mahdollisuuksia lisäsävyihin ja tätä myös on myös älytty käyttää.

On riemastuttavaa huomata, kuinka bändin kehitys on yksilöitävissä niin moneen paikkaan. Suurimman ansion saa kuitenkin solisti Janne Tamminen, joka on saanut yliyrittämisestä kärsineen ääneensä todella sopimaan kokonaisuuteen. Ennen kaikkea mies on petrannut tekstittäjänä. Ilmeisimmät sormenosoittelut on jätetty sivuun ja ihmiseloa havainnoidaan yksilön näkökulmasta. Sanoma on ilmeinen, mutta tärkeä. Ei saa vaipua apatiaan, vaikka maailman tila näyttää kuinka huonolta tahansa. Eipä voisi osuvampaan saumaan osua, kun mediaa seuratessa vajoaa orwelliläisen absurdiin tilaan.

Never Fall Into Silencen ansioista vähäisin ei ole myöskään se, että viisikko tarpeellisesti kyseenalaistaa raja-aitojen olemassaolon. Hardcoressa harvemmin esiintyvä herkkyys muistuttaa kuinka lähellä ytimekäs pauke ja nyt niin kuuma emo rock toisiaan ovat. Endstandin suosion rajat eivät ole vielä tulleet läheskään vastaan.

Se että Never Fall Into Silence saa Soundissa yhden tähden vähemmän kuin debyyttialbumi To Whom It May Concern… ei tarkoita sitä, että Endstand olisi kulkenut takapakkia. Ajat ovat muuttuneet. Enää kotimaisille yhtyeille ei tarvitse antaa hardcoren kehitysmaan tasoituspisteitä.