ERI ESITTÄJIÄ: Hienoksi tislattu

Arvio julkaistu Soundissa 6/2010.
Kirjoittanut: Asko Kauppinen.

Hienoksi tislattu on kohta 15-vuotiaan kotimaisen Exogenicin spin-off-yhtiön ensimmäinen julkaisu. Idea on yksinkertainen: emoyhtiölle levyttävät tuottajat on paritettu kotimaisten mc:iden kanssa.

Arvio

ERI ESITTÄJIÄ
Hienoksi tislattu
XO Records

Hienoksi tislattu on kohta 15-vuotiaan kotimaisen Exogenicin spin-off-yhtiön ensimmäinen julkaisu. Idea on yksinkertainen: emoyhtiölle levyttävät tuottajat on paritettu kotimaisten mc:iden kanssa. Osa esiintyjistä – suomeksi esiintyvät Paleface ja Tommy Lindgren sekä ruotsiksi esiintyvä Redrama – on aikaa sitten vakiintuneita tekijöitä, osa taas Eino Antiwäkin, Sipuli Jaskan ja Dänkin kaltaisia vähemmän etabloituneita toimijoita.

Levyn koostumus on vaihteleva, sillä punaista lankaa eivät tarjoa soundit saati teemat. Ennakkotiedoista huolimatta levy ei ole erityisen elektroninen, eikä kappaleita sido yhteen kuin ihailtavan hienoksi tislattu, maltillisesti vaihteleva ja tekijät tuntien yllättävän konservatiivinen tuotanto. Musiikin valmistamisesta ovat vastanneet muun muassa The Jar, Mark Nomen ja Mässy Ättack.

Isojen nimien tasolle nousee vain muutama, oivaltavimpana esimerkkinä Tommi H:n ja Mel Hooksin Tavaramarkkinat-samplesta pyöräyttämä tilannekuva. ”Kuljen Hakaniemen rantaan/Sydän ei tunne, mutta jalat vielä kantaa”, Elisa Korjus laulaa vuoropuhelussa lakonisesti riimittelevän mc:n kanssa: ”Se vaan menee niin, jos hengittää, ni elät/Piiri pieni pyörii, on taas elämän ke-ke-kevät.”

Lisää luettavaa